Vuosi 2008
22.7 Icebreakers palasi voitokkaasti kesälomalta.
Icebreakerssin kausi jatkui tauon jälkeen viime keskiviikkona Tampereella voittamalla odotetusti Tigerssin ja maanantaina kotonaan Puumat.

Tilastot otteluista Ottelu1 ja Ottelu2

Icebreakerssin seuraavat vastus on Malmi Bullets 27.7 Ruskeasuolla klo:13 ja seuraava n.30 minuuttia ensimmäisen päättymisen jälkeen.

8.6. 21 Inningiä.
Sunnuntain Double Headdereihin saapui 2 hyvin valmistautunutta joukkuetta onnellisen tietämättömänä siitä, että olisi kotona vasta 11 tunnin päästä.
Päivän ensimmäinen ottelu oli jo hienoa BASEBALLIA, jossa päästiin vääntämään 9 vuoroparia oikein kunnolla.
9 vuoroparin alkaessa tilanne oli kutkuttava 3-5 vierailijoille. Viimeisessä lyöntivuorossa EXPOS onnistui tekemään 2 juoksua, jota IB lähti kuromaan umpeen riskillä, siinä kumminkaan onnistumatta, joten lopputulos oli 2-7

Päivän toisen ottelun piti olla 7 vuoroparin ottelu, mutta joukkueet pääsivät taistelemaan peräti 12 vuoroparin verran, ennen kuin  lopullinen ero EXPOSin hyväksi saatiin selville juoksuin 13-15.
Liekö tuo ottelu (5 extra vuoroa) ollut pisin suomessa ainakin Baseballissa ikinä pelatuista otteluista. Aikaa otteluun kului 4h30min.
Siinä oli aika hiljaista ja väsynyttä väkeä, kun kättelynaika oli.
Kumpikin joukkue pelasi loistavaa puolustuspeliä ja kumpikin ottelu olisi voinut kääntyä IB.n voittoon jos onni olisi ollut myötä.
Otteluissa oli aistittavissa jo Semifinaali henkeä, ainakin valmentaja Kumpulainen tokaisi....taktikoiko IB itsensä neljänneksi????????

Tilastot otteluista Ottelu1 ja Ottelu2

 

 

1.6 Teurastus ruskeasuolla.

Tietosanakirja kertoo, että Puuma on rauhoitettu eläin ja sen suojelemiseksi  on nykyään perustettu useita puumansuojeluyhdistyksiä. Suojeluyhdistystä olisi tarvittu, sillä niin rumaa jälkeä Puumista jäi otteluista Icebreakersia vastaan.

Juoksu luvut 2-39 ja 7-26 kertovat varmasti kaiken.

Paras "vitsi" sunnuntaina kuitenkin oli Jussi Saariston huijaaminen. Vasta toiseen otteluun tullut Saaristo joutui sekä oman ja vieras joukkueen huijaamaksi ensimmäisen ottelun tuloksesta, josta hänelle kerrottiin tappio juoksuin 24-20.
No onneksi kotona tarkistettu "virallinen" tulos YLE.ltä kertoi totuuden.

Hienommasta pelistä koko päivänä vastasi Heikki Valkama joka suoritti upean syöksykopin takakentällä. Eli asenne joukkueella oli kohdallaan, mainitsemisen arvoinen suoritus oli myös Orviel Fernandezilla joka pelasi loistavaa puolustusta catcherina
.Virkkunen seuraa aitiopaikalta Valkaman syöksykopin.
Lisää kuvia löydät kuvagalleriastamme, ja tilastot Ottelu1 ja Ottelu2

 

 

26.5 Suomi toinen Baltic Openissa.



Tukholmassa viime viikonloppuna pelatussa Baltic Openissa oli mukana 5 Icebreakerssin pelaajaa edustamassa Suomen maajoukkuetta.
Mukana olivat Sergio Fernandez, Antti Kumpulainen Mika Virkkunen, Sampo Pihkala, sekä Jussi Saaristo.
Pihkala oli maajoukkue ensikertalainen, mutta pelasi hyvän turnauksen ja varmasti jäi maajoukkue luotsi Mikko Nikkilän mieleen.
Kovasta asenteesta lajia kohtaan kertoo myös se, että varusmies palveluksesta huolimatta eivät Sergio Fernandezin taidot ole ruostuneet, sillä hänet palkittiin suomen maajoukkueesta ainoana henkilökohtaisella palkinnolla ollen koko turnauksen paras puolustus pelaaja. 
Jo lähes vakiokaartiin kuuluvat Virkkunen, Kumpulainen Saaristo akseli täydensi suomen hyviä otteita koko turnauksen ajan.

 

 

18.5 Suomipalloa Ruskeasuolla.

Siinäpä se lyhyesti sanottuna, kun tuloksia katsoo.
Icebreakers kohtasi kauden ensimmäisessä tuplaottelussa Tampere Tigerssin.
Icebreakers aloitti ottelun ennakkoluulottomasti ja johti ottelua jo 4 vuoroparin jälkeen 10 juoksulla, kunnes jo lähes tavaramerkiksi tullut musta puolustusvuoro toi Tigerssin jo muutaman juoksun päähän. tästä innostuneena taottiin vuorotellen 4 tuntia lukemiksi 28-18 Icebreakersin hyväksi.

Toisen ottelun vierailija Tigers voitti 12-13.

Kiteytettynä raporttina yhteen lauseeseen voimmekin lainata ainoan katsojan Exposin Perttu Salmenperän kommenttia
"enpähän ole vähään aikaan tämänlaisia baseballotteluita nähnyt".

Tilastot otteluista, kun ovat valmiit ovat : ottelu 1
                                                           : ottelu 2
Kuvia ei näistä otteluista kehtaa esittää, joten niitä ei julkaista.


 

12.5 Eaglesin Andrew Baldockin syötöt ja kentän haparoinnit pilasivat Icebreakerssin voitto haaveet José Cotuyin loistavasta syöttämisestä huolimatta.
Icebreakers hävisi myös toisen runkosarjan ottelunsa ja hakee ensimmäisiä sarjapisteitä ensi sunnuntain tuplaottelusta Tigerssia vastaan.
Tsekkaa kuvia ottelusta uudesta WEB-albumista kuvat linkistä ja tilastot ottelusta tästä.


 

9.5 Kausi 2008 käynnistynyt.

Icebreakers hävisi ensimmäisen ottelun Exposille.
Ainoa asia joka Icebreakerssille oli edukseen olivat uudet peliasut.
Tsekkaa kuvia ottelusta uudesta WEB-albumista kuvat linkistä, ja tilastot ottelusta tästä.

 

 

Edustusjoukkue 2008

Kevät lähestyy loppuaan ja kentät kuivuvat.
Kauden 2008 Helsinki Icebreakersin pelaajaluettelo on nyt nähtävillä pelaaja sivuilla.
Käyhän vilkaisemassa miltä joukkueemme näyttää, mukana on vanhoja naamoja, sekä tukku uusia "tuttuja" nimiä.

 

 

 

Uudet tuulet 2008

Icebreakers vei siis kaudella 2007 Suomen Cupin mestaruuden ja saavutti SM-sarjassa toisen hopeamitallinsa. Haavat on nyt nuoltu ja uusi aika koittaa...

Kaudelle 2008 Helsinki Icebreakers on asettanut suomenmestaruuden ainoaksi tavoitteekseen. Joukkueen pelaajarunko on jo nyt viimeistä silausta vaille valmis kauden 2008 SM-sarjaan. Harjoitukset ovat pyörineet hyvällä sykkeellä koko talven ja pian lyödään palloa ruskeasuolla, mikäli kevät etenee samaan malliin.

Internet sivumme tullaan päivittämään piakkoin uuden värityksemme mukaan kokonaisuudessaan uudestaan, joten tervetuloa uudelleen sivuillemme.

Uutisia edellisiltä kausilta
Uutisia vuodelta 2005
Uutisia vuodelta 2004
Uutisia vuodelta 2003