|
Icebreakersin syyskokous
Kauden 2004 päättävä syyskokous pidetään torstaina 9.12.2004 klo 18.00. Virallisen kokousosuuden jälkeen pidetään lisäksi miesten joukkueen kokous, jossa käsitellään tulevan kauden 2005 asioita. On erittäin tärkeää, että kaikki tulevat paikalle, jotta saadaan asiat käsiteltyä pelaajien kannalta, eli miten pelaajat haluavat, että hommat hoidetaan. Lisätietoa kokouspaikasta ja pullakiintiöistä antaa Päävalmentaja Antti Kumpulainen. Muistakaa ilmoittautua viimeistään 7.12.2004 Kumpulaiselle, jotta varmistatte pullienne olemassaolon.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Mikko Korhonen siirtyy tulevalla kaudella osittain penkin toiselle puolelle päävalmentaja Antti Kumpulaisen aisapariksi. Korhonen jatkaa edelleen myös pelaajana. "Migistä on takuulla paljon apua valmennuksenkin puolella. Joukkuetta ja valmennusta on laitettava uusiksi tulevaisuutta silmällä pitäen. Tästä aloitetaan ja muitakin muutoksia, kuten pelaajahankintoja tullaan vielä talven aikana tekemään. Expos on vahvistanut rivejään merkittävästi, eikä meillä ole varaa antaa etumatkan kasvaa liian suureksi" kertoo Kumpulainen mietteitään.
Vuoden jäänsärkijä
Vuoden Jäänsärkijäksi valittiin lähes yksimielisesti Tuomas Murtomaa.
Icebreakers voiton päässä mestaruudesta
Icebreakers johtaa SM-finaalisarjaa otteluvoitoin 2-0 Espoo Exposia vastaan. Suomen mestaruuteen vaaditaan 3 voittoa
Icebreakers runkosarjan voittoon ja suoraan finaaleihin!
Icebreakers voitti Puumat torstai-iltana huikein lukemin 2-31. Koko joukkue pelasi tasaisesti ja hittejä kertyi jokaiselle pelaajalle. Tuomas Murtomaa löi 2 homerunia ja Mika Virkkunen yhden. Virkkunen on nyt tasoissa homerunien määrässä Athleticsin Janne Vartiaisen kanssa, mutta Vartiaisella on lyöntikertoja rutkasti Virkkusta enemmän. Voittava syöttäjä oli Jonas Kantonen, joka syötti ensimmäiset 5 vuoroparia pitäen Puumat nollilla ja antoi vain yhden hitin. Viimeiset 2 vuoroparia syötti pitkältä pelitauolta palannut Mikko Korhonen.
Icebreakers pelasi jälleen suurimman osan pelistä puumailoilla finaaleja silmälläpitäen. 2 mailaa onnistuttiin saamaan rikki, joten puheet puumailojen hyvästä kestävyydestä voidaan heittää romukoppaan. Toisaalta herrat S.Pihkala ja J.Blumme voivat ensi kerralla lyödä puhtaammat osumat. Hitit kuitenkin tuli molemmista lyönneistä, joten hyvä niin.
Semifinaaleissa pelaavat Espoon joukkueet Expos ja Athletics, joista siis toinen tulee Icebreakersin finaalivastustajaksi. Icebreakers on voittanut molemmat joukkueet tänä vuonna kaksi kertaa kolmesta.
Suomen maajoukkue matkaa elokuun alussa Saksaan b-ryhmän EM-kilpailuihin. Icebreakersistä mukaan lähtevät syöttäjät Juho Blumme, Mika Virkkunen ja Mikko Korhonen sekä kakkosvahti Tuomas Murtomaa.
Seuraava ottelu on Suomen Cupin 1. kierros 14.8., jolloin vastaan asettuu harrastesarjan joukkueista todennäköisesti Perkkaa Badass. 1. SM-sarjan finaali pelataan Ruskeasuolla maanantaina 23.8. Tulkaa silloin sankoin joukoin paikalle kannustamaan Icebreakers mestaruuteen!
Icebreakers voiton päässä runkosarjan voitosta
Icebreakers voitti keskiviikkona 14.7. paikallisvastustajansa Urhot selvin lukemin 2-16. Voittava syöttäjä oli Jukka Vänskä, joka antoi Urhoille ainoastaan 2 hittiä. Puumailoilla 1. vuoroparin puolivälistä asti pelannut Icebreakers sai hittejä kasaan 14 kappaletta. Syöttäjinä Urhoilla oli pitkältä sairaslomalta palannut Timo Pölkki sekä viimeisen vuoroparin syöttänyt Urhojen nokkamies Sami Aherva.
Icebreakersin parhaana palkittiin 3 hittiä lyönyt ja 3 juoksua tuonut shortstop Tuomas Murtomaa.
Seuraava ottelu käydään Puumia vastaan 22.7. klo 18:00 Ruskeasuolla. Voitto tästä ottelusta varmistaa Icebreakersille runkosarjan voiton ja paikan finaalissa.
Icebreakers otti ison harppauksen kohti runkosarjan voittoa
Tämän kauden toistaiseksi tärkein ottelu käytiin perjantaina Leppävaarassa Exposia vastaan. Panoksena oli käytännössä runkosarjan voitto. Kauden aikaisemmista kohtaamisista oli kummallakin yksi voitto. Viime kauden runkosarjan Athletics oli jo pudonnut runkosarjan voittotaistelusta aiemmin. Runkosarjan voittaja pääsee suoraan finaaliin ja sijoille 2 ja 3 sijoittuneet pelaavat keskenään toisesta finaalipaikasta.
Icebreakers venytti voittoputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi ja voitti ottelun lukemin 2-7. Ottelun hahmo oli syöttäjä Juho Blumme, joka syötti parhaan ottelunsa koskaan Icebreakersin väreissä. Tukena Blummella oli erinomaisesti pelannut puolustus, joka ei juuri virheitä tehnyt. Erityisesti puolustuksessa loistivat varmasti pelannut Tuomas Murtomaa sekä upean syöksykiinnioton tehnyt Sergio Fernandez. Catcheri Jarno Niemi ja syöttäjä Blumme löysivät viimein yhteisen sävelen ja myös Niemi pelasi kauden puolustuksellisesti parhaan ottelunsa. Hyökkäyspelissä Icebreakers toi juoksuja tasaisesti läpi ottelun eikä Exposin maajoukkueveteraani Ari Hattunen pystynyt estämään Icen lyöntipeliä. Mika Virkkunen löi upean homerunin toisessa vuoroparissa kahden palon ollessa alla. Virkkunen nousi homerunien määrässä tasoihin Athleticsin Janne Vartiaisen kanssa. Molemmilla on tällä hetkellä 6 homerunia kasassa.
Runkosarjan voittoon vaaditaan vielä voitot sekä Urhoista, että Puumista. Suurempaan juhlintaan ei siis ole vielä aihetta, mutta hyvältä näyttää tällä hetkellä. Seuraavat ottelut: 14.7. Urhot-Icebreakers ja 22.7. Puumat-Icebreakers Ruskeasuolla klo 18:00. Tule paikalle kannustamaan Icebreakers runkosarjan voittoon!
Icebreakers jälleen vastustajiansa parempi
Icebreakers otti jälleen 2 voittoa sunnuntaipeleistä. Tällä kertaa kaatui Giants lukemin 16-6 ja Athletics 15-10. Giants otti vielä tärkeän voiton Athleticsista ja runkosarjan voitto näyttäisi nyt olevan Icebreakersin ja Exposin keskenään ratkottavissa.
Tomio Pihkala aloitti syöttäjänä Giantsia vastaan, mutta jätit saivat melko nopeasti ajoitettua lyöntinsä oikein ja Giants johti kahden lyöntivuoron jälkeen jo 4-0. Jonas Kantonen vaihdettiin syöttämään toisessa vuoroparissa. Icebreakers kavensi tilanteen samassa vuoroparissa tilanteeseen 4-3. Tämän jälkeen Ice meni menojaan ja ottelu oli selvä.
Päivän toisessa ottelussa tuli vastaan Athletics, joka oli juuri hävinnyt Giantsille 12-10. Syöttäjänä Icellä aloitti Mika Virkkunen. Icen hyökkäys oli aluksi melko jäissä ja A´s takoi neljännen vuoroparin päätteeksi taululle lukemat 8-3. Jonas Kantonen asteli syöttämään päivän toista relief keikkaansa. Nyt oli A´s:in vuoro mennä jäihin. Viimeiseen vuoropariin tultaessa tilanne oli edelleen 8-3. Tässä vaiheessa Icebreakers päätti hoitaa homman ja Athleticsin mennessä viimeiseen tasoittavaan lyöntivuoroonsa oli tilanne kääntynyt Icelle 8-10. Janne Vartiainen pääsi kentälle errorilla ja A´s onnistui tasoittamaan Nymarkin homerunilla tilanteeksi 10-10. Mentiin ylimääräiseen vuoropariin, jonka Ice aloitti tuomalla 5 juoksua. A´s:in pysyessä nollilla vei Icebreakears pisteet kotiin.
Icebreakers pelasi melko varamiehisellä joukkueella ja se osoittaa tämänhetkisen materiaalin laajuuden. Poissa Iceltä olivat Jukka Vänskä, Juho Blumme, Mikko Korhonen, Tuomas Murtomaa, Jussi Saaristo ja Onur Alakas. Päivän ehdottomasti paras pelaaja oli Jonas Kantonen kahdella voitollaan.
Icebreakers otti arvokkaat voitot viikonloppuna Icebreakers otti sunnuntaina voitot sekä Puumista, että Athleticsista. Voiton avaimina molemmissa otteluissa oli puolustuksen varmuus ja hyvä yhteispeli.
Giants päihitti mestarisuosikit
Giantsin ykkössyöttäjä Jeff Rupel pelasi komean jäähyväisottelun pitäen Icebreakersin lyöjät kurissa kotikentällään. Icebreakers onnistui kylläkin samaan hittejä kiitettävästi, mutta usein kentän ollessa tyhjillään. Giants voitti ottelun lukemin 4-8. Rupel sai tällä kertaa myös kiitettävästi tukea muilta Giantsin pelaajilta ja Giants pelasikin varmasti seuransa historian parhaan ottelun.
Sergion paluu
Sergio Fernandez (SS, CUB) palaa takaisin Icebreakersin edustusjoukkueen vahvuuteen. Fernandez on kärsinyt 8 ottelun pelikieltonsa Icebreakers-Giants ottelun jälkeen ja on jälleen pelikelpoinen 13.6. Puumia ja Athleticsia vastaan.
Karvas tappio Athleticseille
Sarjan kärkisija ei vaihtanut omistajaa Icebreakers-A´s pelin jälkeen. A´s johtaa edelleen sarjaa ja Icebreakersille jäi vielä 1,5 ottelua eron kuromiseksi umpeen. Expos on toisena 0,5 peliä A´sin jäljessä.
A´s otti komennon heti ottelun alussa. Icebreakersin syöttäjänä aloittanut Jonas Kantonen teki kummulla parhaansa, mutta A`s löi todella hyvin. Icen puolustus herpaantui ottelun alussa muutaman kerran ja sen seurauksena juoksuja tuli "turhaan" sisään. Icebreakers pystyi tekemään tilanteeksi 3-7 kolmannessa vuoroparissa, mutta tämän jälkeen jatkui helppojen palojen antaminen A`sin hyvin pelanneelle puolustukselle. Icebreakersin kohdalle lankesi tällä kertaa legendaarinen "once you pop, you can´t stop" päivä. Toisin sanoen suurin osa paloista oli helppoja koppipalloja. Athleticsin syöttäjä Janne Vartiainen ei antanut Icen yli-innokkaille lyöjille mahdollisuutta nakuttaa hittiä hitin perään. Ottelu päättyi lopulta 3-13 Athleticsille.
Ensi keskiviikkona 9.6 vastaan tulee Giants. Silloin on pisteet otettava kotiin vaikka väkisin.
Keskiviikon ottelun ennakkotunnelmia
Urhot sai kylmää kyytiä
Icebreakers sarjakärkeen jaetulle ykkös-sijalle
Sunnuntaina 16.5. pelattiin sm-sarjakauden tähän mennessä korkeatasoisin ottelu kun Expos ja Icebreakers kohtasivat toisensa Leppävaaran kentällä. Jo Puumat-Athletics veroiseksi klassikoksi kohonneet ottelut joukkueiden välillä oli jälleen virittänyt molemmat joukkueet tiukkaan taistoon.
Ensimmäiset 4 vuoroparia pelattiin lukemissa 0-0. Icebreakersin Anssi Rämä toi ensimmäisen juoksun seuraavassa vuoroparissa Exposin tyrittyä kolmospesän ja ykköspesän välille syntyneen rundownin, mutta Expos vastasi tasoittamalla pelin tilanteeksi 1-1. Ottelu päättyi lopulta Icebreakersin voittoon lukemin 3-5.
Mikko Korhonen syötti Icellä koko ottelun. Exposin syöttäjänä oli jälleen kerran Tuomas Ropponen, ketä vastaan Icebreakers on hävinnyt kaikki aikaisemmat ottelunsa (3). Tällä kertaa Icen puolustus pelasi lähes virheettömästi ja hyökkäys toimi aina tarvittaessa. Hittejä tuli kiitettävän paljon pelaajilta, joilta niitä myös eniten odotettiin.
Joukkueen rookie Ville Parkkinen pelasi ensimmäisen sm-sarjaottelunsa erittäin hyvin. Parkkinen löi yhden hitin ja otti takakentällä kaksi koppia. Parkkisen tilalle tuli viimeisessä vuoroparissa Mika ”Jogi” Virkkunen, joka ensin käveli kentälle ja toi viimeisen juoksun Jukka Vänskän lyömästä sacrifice flysta.
Voiton myötä Icebreakers siirtyi sm-sarjan jaetulle johtopaikalle Exposin kanssa.
Icebrakers liittyi voittokantaan ottamalla Hakunilassa Giantseista selkeän 19-3 voiton. Lukemasta voisi päätellä, että peli oli aika yksitoikkoista ja Icebreakersin selvää hallintaa, mutta ei se näin ollut, ainakaan pelin alussa. Pelin alku oli selkeää syöttäjien hallintaa molempien joukkueiden osalta, eikä kentälle monikaan päässyt juoksentelemaan. Ottelun ensimmäisen juoksun teki Giants, joka löi helpohkon maapallon takakentälle. Epätasaisen kentän takia syntynyt omituinen pomppu aiheutti kuitenkin sen, että pallo ohitti keskikentällä muuten hyvin pelanneen Jussi Saariston ja lipui aina kentän takimmaiseen kulmaan saakka. Giantsien juoksijalla ei ollut juurikaan vaikeuksia juosta insidepark homerunia ja tuoda ottelun avauspiste sisään.
Icebreakersin tasoitus tuli heti seuraavalla lyöntivuorolla. Pesät olivat täynnä ja mailanvarteen asettui Mika ”Jogi” Virkkunen. Muutaman väärän jälkeen syöttäjältä lipsahti suora keskelle, eikä sitä tarvinnut kauaa ihmetellä minne se lensi. Kauden ensimmäinen Grandslam oli syntynyt pallon lennettyä right fieldin aidan yli. Näin Icebreakers siirtyi johtoon lukemiin 4-1.
Muutama vuoropari mentiin vielä suhteellisen tasaisissa merkeissä, mutta Giantsien selkäranka murtui lopullisesti, kun heidän syöttäjänsä loukkasi sormensa ja Jogi paukutti vielä yhden homerin.
Suurin osa voiton kunniasta kuuluu kuitenkin Icebreakersin mahtavasti pelanneille syöttäjille Juho Blummelle ja Tomio Pihkalalle, jotka pitivät Giantsien lyönnit loppuun asti aisoissa. Sääkin muuttui pelin kuluessa ja lopussa taidettiin olla jopa pakkasen puolella. Ottelun paras pelaaja oli Icebreakersin puolelta Tomio Pihkala.
Icebreakersin B-joukkue Jäänsärkijät aloitti kautensa Rajatorpan turnauksessa lauantaina kahdella tappiolla. Ensin vastaan asteli Perkkaa Badass, Exposin B-joukkue, joka voitti Jäänsärkijät lukemin 8-5. Peli oli tasainen ja jännittävä alusta loppuun asti. Jäänsärkijöiden syöttäjänä oli kohtalaisen hyvin heittänyt Olli Wirén.
Hieman ylimääräistä jännitystä saatiin pelin loppuvaiheessa, kun A-joukkueesta lainassa olleet Juho Blumme ja Ville Parkkinen törmäsivät toisiinsa pallontavoittelutilanteessa. Blumme, ss, tavoitteli korkeaa palloa ja Parkkinen, rf, halusi saman pallon itselleen. Parkkisella olisi luonnollisesti takakenttäpelaajana ollut etuoikeus palloon, joka oli jo melko syvällä kentällä, mutta unohti huutaa pallon itselleen. Parkkinen jyräsi Blummen voimalla ja Blumme menetti hetkeksi tajuntansa. Parkkisen taju lähti myös ja samalla hän loukkasi vasemman reitensä. Vakavammilta vammoilta säästyttiin tällä kerralla. Ottelun alussa myös A-joukkueesta mukana ollut Antti Kumpulainen tuli vastustajan ilmeisesti vahingossa ajelemaksi kun Kumpulainen oli ottamassa maapalloa ykköspesällä. Herää kysymys kannattaako B-joukkuetta vahvistaa A-joukkueen miehillä. Tällä kerralla kaikki kolme lainassa olleet A-joukkueen miehet olivat lähellä loukkaantua ja Parkkinen tosiaan loukkaantuikin. Ehkä kannattaa.
Toinen ottelu käytiin Jasuko Giantsia vastaan, joka vilisi vanhoja Piraijojen tähtiä. Jäänsärkijöiden syöttäjänä aloitti kadettijoukkueesta tuttu Niko Pitkänen. Syöttö ei kuitenkaan kulkenut odotetulla tavalla ja Antti Kumpulainen tuli Pitkäsen tilalle jo ensimmäisessä vuoroparissa. Kumpulainen syötti noin puolitoista vuoroparia, kunnes saatiin jälleen kerran huomata Kumpulaisen syöttötaidoista. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Wirénin oli taas tultava kummulle ja peli parani heti kuin silmissä. Ottelu päättyi kuitenkin Giantsin 10-4 voittoon.
Kaiken kaikkiaan Jäänsärkijöiden päävalmentaja Blumme oli tyytyväinen päivän antiin. Vahvistus tästä tuli vielä myöhään yöllä, jolloin Blumme päivän annin huolellisesti läpi käytyään muisti toimitusta tekstiviestillä, jossa ilmoitti olevansa erittäin tyytyväinen joukkueeseen ja koko tapahtumaan.
Kauden avaus ei sujunut odotetulla tavalla
Kauden avausottelu hallitsevaa tuplamestaria Exposia vastaan päättyi selvin lukemin 4-10 vierailijan voittoon. Molemmat joukkueet tekivät runsaasti virheitä puolustuksessa, mutta Icebreakers teki niitä enemmän. Hyökkäyspuolella kotijoukkue teki tyhmiä virheitä, jotka voi laittaa avausottelun jännityksen piikkiin. Exposin syöttäjä Ropponen pelasi jälleen kerran eleettömän hyvin Iceä vastaan. Lopullisen naulan arkkuun löi Ropposen tilalle viidennessä vuoroparissa tullut Ari Hattunen, joka ei antanut Icelle enää yhtäkään juoksua.
Icebreakersin aloittava syöttäjä Juho Blumme ei saanut pidettyä Exposia aisoissa ja vielä kenttäpelaajien tehdessä virheitä ei ottelua voiteta. Mika "Jogi" Virkkusen astellessa kummulle syöttämään seitsemännessä vuoroparissa, tiivistyi samalla myös Icebreakersin puolustuspeli, eikä Jogin syöttäessä Expos saanut enää ainuttakaan juoksua.
Exposilla oli miehistöä paikalla runsaasti, Icebreakersin miesten maatessa sairastuvalla tai ollen muuten estyneitä pelaamaan. Tämä ei silti kelpaa selitykseksi, sillä Icen aloittava kentällinen oli täynnä rutinoituneita pelaajia, joiden pitäisi voittaa pelejä ilman vaihtomiehiäkin.
Ulkokauden avaus sujui odotetulla tavalla
Icebreakers palasi sunnuntaina viikonlopun kestäneeltä harjoitusleiriltä Riihimäeltä. Lauantaina joukkue harjoitteli yhteensä 6,5 ja sunnuntaina vielä 2,5 tuntia. Harjoitusleiri meni hyvin ja joukkue lähtikin hyvillä mielin kotiin rankan viikonlopun jälkeen.
Icebreakers aloittaa ulkoharjoittelun 17.-18.4. pidettävällä harjoitusleirillä Riihimäellä. Harjoitusrupeama alkaa lauantaiaamuna klo 10:00 ja kotimatkalle lähdetään seuraavana päivänä kello kolmen aikoihin. Leirivahvuuteen kuluu edustusjoukkueen pelaajien lisäksi muutama miesten b-joukkueessa pelaava juniori, jotka tulevat hakemaan tuntumaa kovempaan peliin. Leirin aikana tarkoituksena on harjoitella kovaa ja laadukkaasti. ”Muut joukkueet ovat varmasti valmiina kauden alkaessa eikä meillä ole mitään syytä antaa simaa, vaikka kelassa sitä toki riittää. Vakavasti puhuen meidän on parannettava peliämme huomattavasti viime kaudesta. Runkosarja meni odotetusti, mutta eväät loppuivat tärkeiden pelien aikana ja se ei saa toistua.” sanoo päävalmentaja Antti Kumpulainen
Oheisen linkin takaa löytyy junioreiden valmennuslista. Etsikää itsellenne sopivat ajat listasta ja ilmoittakaa mahdollisimman nopeasti Simo-Pekalle, milloin olette käytettävissä. LINKKI
Veljekset Tomio ja Sampo Pihkala vahvistavat Icebreakersin edustusjoukkuetta kaudella 2004. Tomion aiemmat seurat Suomessa ovat olleet Riihimäen Piraijat ja Espoo Athletics.
"Tomio Pihkala tuo lisää syvyyttä syöttäjien rotaatioon ja antaa aloittaville syöttäjillemme lisää tarvittavia lepopäiviä. Lisäksi olemme etsineet vasenkätistä syöttäjää jo pitkään. Tilanne näyttää nyt hyvältä, sillä syöttäjiä on yhteensä 7 kappaletta, joista 5 pystyy pelaamaan aloittavana syöttäjänä. Sampoa en peleissä ole vielä nähnyt, mutta pelkkää hyvää olen Riihimäen scoutiltamme kuullut." -Kertoo päävalmentaja Antti Kumpulainen tämänhetkisestä tilanteesta.
Icebreakersin miesten edustusjoukkueen alustava kokoonpano on hieman muuttunut viime kaudesta. Lopettaneita on runsaasti. John Markow, Sergio Fernandez, Kurt Larson ja Jan Spudich eivät ainakaan näillä näkymin pelaa Icebreakersissa kaudella 2004. Tällä hetkellä kokoonpanossa ei siis ole yhtäkään ulkomaalaista pelaajaa. Suurimpana menetyksenä on Joni Listolan kuuluminen lopettaneisiin. Viime kaudella lähinnä valmennusjohdon konsulttina toiminut Mikko Nikkilä siirtyy uusien haasteiden pariin Exposin päävalmentajaksi.
Heikki Luoma tekee paluun Icebreakersiin Urhoissa vietetyn vuoden jälkeen. Takakenttäpelaaja Luoma kuului sm-kultaa vuonna 2002 voittaneeseen miehistöön. Viime kauden lopulla joukkueeseen liittynyt Ville Parkkinen ei ehtinyt tehdä sm-sarjadebyyttiään, mutta se tapahtuu varmasti tulevalla kaudella. Seurajohto pitää silmät avoinna kevään mittaan, sillä vielä muutama lisäpelaaja on tarkoitus hankkia. Seuran omia junioreita on myös tarkoitus nostaa edustusjoukkueen harjoitusrinkiin tulevia kausia silmällä pitäen.
Icebreakersille tukea Nuoresta Suomesta
Icebreakersin vetämä junnuseurojen yhteishanke uusien tenavajoukkueiden perustamiseksi on saanut 1500 euroa tukea Nuoresta Suomesta. Tuen avulla järjestetään keväällä kouluvierailuja ja perustetaan uusia varhaisnuorten joukkueita.
Nykyinen junnujoukkue siirtyy pelaamaan kadettisarjaa (13-16v) kovilla palloilla ja tiukennetuilla säännöillä. Joukkue valitsi keskuudestaan vuoden 2003 junnujäänsärkijäksi Niko Aallon ja asetti tulevan kauden tavoitteeksi luonnollisesti mestaruuden. Talviharjoittelu alkaa Puotilan ala-asteen liikuntasalissa 10.1.2004 lauantaisin klo 10-12. (HUOMAA PÄIVÄ JA AIKA!!!) |